Nojasin kasvoni pulpettiin. Minulla oli kylmä. Luokkahuoneen ikkuna oli auki, vaikka oli vasta +1 astetta, ja lisäksi minulla oli nuha.
Opettaja sähelsi jotain luokkahuoneen etuosassa, mutta minua ei huvittanut seurata.
"Olisinpa jääny tänään lepäämään...", valitin mielessäni. Toisaalta, opettaja olisi saanut varmasti hyvin huonon vaikutelman minusta, jos jo ensimmäisenä koulupäivänäni uudessa koulussani olisin poissa. Tai sitten tämä johtui vain jännityksestä. Kukaan luokkalainen ei ollut puhunut minulle koko päivänä. Mutta olin ollut täällä vasta kaksi-kolme tuntia.
"Sparks!", luokanopettajani huudahti. Minä hätkähdin nopeasti ja katsoin nolostuneena opettajaan.
Minä kuiskasin: "Anteeksi..."
Sitten opettaja jatkoi taas pölötystä. Minä yritin hartaasti seurata mukana, mutta minun oli niin kova ikävä vanhaan kouluuni! Miksi ihmeessä äiti Timothy olivat päättäneet laittaa minut tähän sisäoppilaitokseen?

"Olet vielä niin nuori", he olivat sanoneet. "Sinun on parasta käydä tyttökoulu Seata, silla sen on kaikista pätevin koko lähikunnista. Ja kyllä sinä tulet vielä meitä näkemään."

Joten täällä sitä nyt oltiin... Mutta miksi ihmeessä Meredith, Daniel ja Julie olivat saaneet jäädä kotiin? No, Meredith oli juuri viime vuonna suorittanut lukion loppuun, ja nyt hän kerää rahaa yliopistoa varten. Mutta Julie on vasta 15! Ja Daniel 16! Kun tältä kantilta katsoo, niin myönnettäköön... Eihän täällä ole lukiota tai amista Danielia varten. Ja Julie pääsee peruskoulun läpi keväällä. Okei, ehkä se oli ihan hyvä että vain minä jouduin tänne.

"Nyt oppilaat; ruokatunti alkaa nyt, joten tehkää parijono luokkahuoneen edustalle, ja lähdemme sitten siitä syömään hissukseen", opettaja selosti. Luokkakaverini ryntäsivät aulaan, ja muodostivat pareja. Minua värisytti. Kuka tulisi olemaan minun parini? Olisi noloa ja pelottavaa pyytää itse paria.
"Kumpa joku tulisi pyytämään minua...", toivon hartaasti silmäni sulkien. Mutta kukaan ei tullut.
"Sparks, näytät olevan yksin", opettaja sanoi tullen luokseni. "Ota tästä vaikka Jackson pariksesi, hänelläkään ei ole paria. No niin, nyt ovat parit koossa! Lähdetään ruokalaan!"

Opettaja meni edella, kun lauma rasavillejä kuudesluokkalaisia hyppelivät syömään. Minä en pukahtanutkaan parilleni. Hän sai tehdä sen:
"Moi", hän sanoi ja ojensi kättään. "Mä oon Ellen Jackson!"
Kättelin häntä. "Moi vaan. Mä olen siis uus oppilas, Gina Sparks. Hauska tutustuu."
Juttelimme niitä näitä matkalla syömään. Kerroin koko tarinani, miten olin tänne joutunut, ja hän kuunteli minua, ja kertoi puolestaan, kuinka hänet oli 7-vuotiaana laitattu tänne oppimaan.

Olimme ruokajonossa. Siellä oli tänään perunaa ja härkästroganoffia. Minä huokaisin. Ties mitä minulla olisi tänään ruokana...
Otin ruokaimet; haarukan ja veitsen, ja laskin ne tarjottimelle. Sitten otin lasin, ja eten jonossa. Otin vähän salaattia lautaselleni, ja laskin sen päälle hyppysellisen salaattikastiketta. Sitten otin pihdeillä pienen perunan, ja lähdin pois ruokajonosta. Menin ruokalan keittäjän luokse, ja totesin:
"Hei. Oon Giletta Sparks. Mun äiti laittoi koululle viestii mun kasvisruokavaliosta. Saaksmä kasvisvaihtoehdon?"
Keittäjä hymähti, ja otti lautaseni mukaansa. Hetken kuluttua hän palasi se täytettynä miltei kokonaan jollain ihme porkkana-sipulikastikkeella.
"Kiitos..." sanoin hämmentyen ja menin vesiautomaatille. Otin siitä vettä lasiini, ja lähdin harhailemaan suuressa ruokalassa.
"Gina!", joku huusi. "Tuu istumaan tänne!"
Katsahdin äänen suuntaan. Se kuului Ellenille, joka heilutti kättään nurkkapöydässä. Siellä ei ollut vain Ellen... Myös liuta muita luokkalaisiani, jotka hymyilivät minulle.
Astelin pöytään, ja aloin liiskata tököttiä lautasellani. Hyi ällöä.
"Joo eli täs on mun kaverit:", Ellen esitteli.
"Moi, oon Madison Moon", eräs vaaleaverikkö sanoi.
"Ja mä Iris Cavey", punahiuksinen pisamapäinen tyttö hihkaisi.
Ruskeatukkainen tyttö hymyili: "Minä oon Taylor Dremé."
"Niin ja mä olin Ellen", Ellen naurahti. Minä hymyilin tytöille.
"Kiva tutustuu! Mä oon Gina Sparks."