5. Osa: (päätös) Karu Totuus

Hiivin käytävällä. Näin yhdestä huoneesta valoa. Eukko olisi varmasti siellä! Helpottuneena kävelin käytävää pitkin huoneeseen. Se näytti jotenkin omituiselta. Eräänlaiselta työhuoneelta. ”Haloo? Onko täällä ketään!” huusin ympäriinsä, mutta eukkoa ei näkynyt eikä kuulunut. Äkkäsin portaat alakertaan. Päätin vilkaista sieltä, jospa eukko olisi siellä. Nappasin lyhdyn pöydältä valaistakseni tien, koska alhaalla näytti olevat pimeää. Kun kävelin rappuset alas, mietin mielessäni miksi eukko olisi pimeässä kellarissa. Astelin ympäriinsä. Jalkojeni alla tuntui olevan samaa multaa kuin Nymfeillä. Huomasin kiven. Eräänlaisen kiven. Kun katsoin tarkemmin, huomasin että siihen oli kaiverrettu tekstiä. Menin lähemmäs.
Jähmetyin.
”Ameria Sylvia Rex”.
Mitä ihmettä? Sehän oli äitini nimi. Mieleeni ei taatusti tullut yhtään muuta Ameriaa. Se oli äitini hauta. Katselin tarkemmin ympärilleni. Huomasin lukuisia hautoja, joissa kaikissa oli sama sukunimi. ”Susan Rex”, ”Gilderoy Rex”, ”Brooke Rex” ja jopa isoisäni ”Andrew Rex”. En ymmärtänyt mitään. Miksi sukulaiseni oli haudattu tämän eukon kellariin? Miksi täällä oli vain meitä ”Rexejä”?

”Sinun ei pitäisi puuttua asioihin joista et tiedä yhtään mitään” kuului takaani. Se oli eukko. Käännyin hitaasti. Eukko seisoi pelottava ilme kasvoillaan takanani. ”Miksi sukulaiseni ovat haudattu tänne?” minä kysyin suoraan eukolta.
”Ai miksi? Oletpa sinä tyhmä tyttönen” eukko naurahti ilkeästi. – ”Sehän on selvää. Minä piilotin heidät siltä varalta, että joku tajuaa teosteni salaisuuden. Olet varsin nokkela tyttö, mutta älysi ei riitä ymmärtämään tätä. Tiedätkö, mitä oikeasti tapahtui äitisi kuolinpäivänä?”.
”Tiedän, isäni kertoi sen minulle jonkun aikaa sitten” minä vastasin osaamatta ajatella mitään.
”Mutta tiedätkö oikeasti mitä tapahtui? Minäpä kerron. Äitisi meni aamusuihkuun. Se jäi hänelle kohtalokkaaksi. Rakas Nymfi Kuninkaani Guterr oli virittänyt loitsuillaan veden myrkylliseksi. Kun se imeytyi Amerian iholle, hän vaipui koomaan. Isäsi ja te lähditte kouluun. Minä astuin silloin taloonne, ja viilsin Ameria-kullan iholle ristin. Verisen ristin, kuten tässä valtikassani. Se hetki sinetöi naisen kohtalon, sillä sinä hetkenä – kyllä, minä riistin äidiltäsi hengen! Kun olin lähdössä, äkkäsin hellan. Isäsi ei unohtanutkaan sitä päälle, vaan minä laitoin sen tulelle, jotta murha näyttäisi onnettomuudelta. Sama koskee myös tätisi Susanin, isoisäsi, ja muiden sukulaistesi kuolemaa. Ristit selässä, murhat mielessä!
Juuri niin, minä tapoin perheesi”.
Kyynel valui poskeltani. Mieleeni heräsi vain yksi kysymys: ”Miksi?”.
Eukko naurahti. ”Kauan sitten, kun Ameria oli vielä pikkutyttö, oli asiat hyvin. Hoidin pikku Juliusta, isääsi vastuullisesti. Eräänä päivänä Julius tapasi Amerian. Minusta Julius ansaitsisi parempaa, joten olin heidän suhdettaan vastaan. Vuodet vierivät, ja suhteeni Juliuksen kanssa heikkeni entisestään kokoajan. Sitten sain tietää vauvasta. Että Ameria odotti tyttövauvaa, jolloin vannoin kostoa. Hän anasti poikani itselleen, ja esitti rakastavaista, vaikka minä tunsin hänen todellisen luontonsa. Hän juoksenteli ympäri kaupunkia miesten seurassa. Hän petti Juliustani koko avioliiton ajan. Olin päättänyt kostaa hänelle, ennen kuin hän satuttaisi Juliusta enempää. Sinä päivänä, kun kuulin siskostasi, olin valmis toteuttamaan suunnitelmani”.
Olin hämilläni. En voinut muuta kuin pistää juoksuksi. Tiputin lyhdyn maahan, ja ryntäsin portaat ylös. ”Minne luulet meneväsi, mokoma syntinen!?”. En ollut kuulevinani, vaan juoksin pitkää käytävää pitkin. Oliko Cindy seuraava? Vai minä? Jokatapauksessa minun oli päästävä nopeasti kotiin. Avasin jäykän oven, ja juoksin hengästyneenä puskan läpi. Yhtäkkiä kaikki sumeni. Violettia savua liehui ympärilläni.
Havahduin Nymfien leiriintymisalueelta. Guterr tuli luokseni ja sanoi: ”Betty, sinun täytyy kiirehtiä. Aika on kortilla”. Nyökkäsin nymfikuninkaalle. Guterr otti korista violettia hiekkaa, ja lausui sanat ”Leq Mando ne maison”. Hän heitti hiekat päälleni, ja minua rupesi yskittämään. Jälleen violetti savu valtasi ympäristöni, Havahduin tällä kertaa kotioveltani. Juoksin niin nopeasti kuin pystyin sisään. Ovi oli lukossa. En ehtinyt koputtaa, vaan särjin lähimmän ikkunan ja pomppasin sisään.
En ehtinyt ajoissa. Eukko oli juuri saanut Cindyn. ”Kas kas, Betty, mitä sinä täällä teet? Hahhaa!” eukko nauroi.
”Anna Cindyn olla!” minä huusin eukolle. ”Ole hiljaa pikkutyttö, sinä et ymmärrä mistään vielä mitään”. ”Samoin, vanha eukon rähjä!” karjuin. ”Noinko sinä kutsut vanhaa isoäitiäsi?” eukko nyrpisti nenäänsä.
Voi ei, lisää ongelmia.
Miksi ihmeessä minulta salattiin kaikki? En tiennyt äidistä, en isoäidistä, en Milenasta, en mistään! Mutta ”isoäidin” oli pakko vapauttaa Cindy! En voinut sallia sitä, että hän murhaisi siskoni. ”Betty” Cindy kuiskasi. ”Juokse pois..”.
Pudistin päätäni. ”En ikinä! En jätä sinua tänne koskaan!” Eukko sanoi: ”Voi tyttönen, ainahan voi uhrautua.”
Minä huusin ”Noniin, tee se saman tien! Minä uhraudun!”
”Hah, ei se ihan noin yksinkertaista ole, kultaseni. Sinun pitää ensin selvittää Arvoitus, tästä valtikastani. Mitä tarkoittavat kirjaimet K. R. F.?”
Siinä vasta oli pulma. Eikä asiaa yhtään auttanut eukon varoitus: ”Muista, sinulla on tasan 2 minuuttia aikaa ratkaista se, tai siskosi pääsee äitisi luokse”.
”Vain kuolleen ruumiini yli” minä mietin. Mutta nyt piti keksiä arvoituksen juoni.
Mietitäänpäs. Aloitetaan K:sta. K, niin kuin kissa, kala, kotka.. Mahdollisuuksia oli loputtomiin. Sitten mieleeni juolahti englantilaissyntyperäni. Ja koko sukuni. Arvoitus olisi varmasti englanninkielinen. K niin kuin… En muistanut juurikaan K:lla alkavia sanoja. Paitsi..
Kill! Kill, eli tapa. Olisiko se haettu sana?
Vilkaisin kelloa. 1 minuutti 20 sekuntia aikaa.
Sitten R. R… R alkuisia sanoja.. No, Really, Read.. Hmm.. Jos lauseessa on nyt tekeminen, Read tuskin liittyy siihen. Tekijä? No, R. R, niin kuin… Rex! Se on sukumme nimi!
”70 sekuntia jäljellä” eukko naurahti.
Voi ei! Pian Cindy joutuisi manan majoille.
Viimeinen kirjain. F. En ehtisi käydä läpi vaihtoehtoja. Mikä tulee ensin mieleen? F. F… Family tulin ensiksi mieleeni.
Nyt ryhdyin kokoamaan lausetta. ”Kill Rex Family”.
Kill Rex Family! Tapa Rexin Perhe.
10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,
“Kill Rex Family!” huusin niin kovaa kuin pystyin.
Eukon silmät suurenivat. ”Mi-miten sinä?”.
Näin kuinka eukko päästi irti Cindystä. Ja kuinka minä nousin ilmaan. ”Ei! Betty, et olisi tehnyt sitä! Ei!” Cindy huusi perääni.
Vai tältä siis kuolema tuntui. Minun tuli ikävä rakasta perhettäni, mutta kai näin oli tarkoitettu. Elvíra ei voisi enää vahingoittaa ketään.
Onneksi pääsin taivaaseen sukulaisteni luokse. 8 vuoden kuluttua sain vihdoin nähdä äitini. Ja Susan-tätini. Kaikki ne, ketkä isoäitini oli lähettänyt jumalalle.
Onneksi täällä ei vanhene. Voin odottaa iäisyyksiin että loputkin tulevat tänne. Elvíraa ei täällä koskaan näkyisi. Hän saisi palaa manalan liekeissä ja kärsiä teoistaan.
Mutta onneksi kaikki ovat kunnossa, kaikki jolle hän piirsi ristin.
Täältä voin tarkkailla maailman menoa, ja suojella lähimmäisiäni. En koskaan tajunnut, että kuoleminen saattaa olla hyväkin asia.