ALUKSI:

 

Kurkkuani kuivasi. Jauhasin purukumia katsellen ikkunasta kotimaatani.

Se oli kaunis maa. Maa, jossa olin kasvanut pikkuisesta tytöstä asti, paikka jossa olin saanut kokea kaikkea mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa.

Maa, josta olin juuri lähdössä. Maa, jonne tuskin enää palaisin.

- Otatko suklaata? Äiti kysyi.

En vastannut. Katselin vain kuinka armas kotimaani häivyttyi pienemmäksi, ja pienemmäksi.

- Kulta, äiti jatkoi, - en minä sinua piruuttani sinua vie pois Saksasta.

Huokaisin. Laskin verhon ikkunan eteen.

En tahtonut muista maata Saksana, vaan upeana kotimaana. Saksa... Se sana sai käteni kananlihalle.

Saksa oli vain maa, jossa sodittiin ja tapettiin ja tuhottiin viattomia ihmisiä. Ihmisiä, jotka uskalsivat olla eri mieltä. Saksa vainosi niitä harvoja rohkeita, joilla oli tarpeeksi voimaa asettua Saksan hallitsijaa vastaan.

Mutta silti. Saksa oli kaunis kotimaani, josta minut vietiin pois.

- Se on vain omaksi parhaaksesi, äitini huokaisi ja katsoi minuun. - Sanoisit jotain, Elise!

- No mitä? vastasin kiukkuisesti. - Enkö saa edes rauhassa hyvästellä Saksaa?

Äiti sanoi jotain, mitä en kuullut lentokoneen hyminältä. Tukin korvat, ja jauhasin purukumia varmasti ennätysvauhtia.

• Entä sinä? Äiti kysyi ja katsoi siskooni Emireen.

• Kaikki hyvin, Emire sanoi. - Hyvä että päästään pois täältä sotatantereelta.

Niin.. Sotatantereelta. Ja juuri tämä sotatanner sattui olemaan minulle pirun rakas.

 

Hetken päästä isäni istui Emiren viereen, ja antoi hänen ylitseen suudelman äidilleni.

• No, mitä he sanoivat? Äiti tiedusteli levottomana. - Kerro, Arvin!

• Rauhoitu, isä käski. - He kertoivat, että kone kyllä pääsee Suomeen asti vaurioitta. Siellä meidän täytyy päästä vielä tullin läpi ja odottaa, että Simoteus tulee hakemaan meidät. Hän tietää missä Jaakobin talo sijaitsee.

• Kuinka kauan matka kestää? Emire liittyi keskusteluun.

• Noin neljä ja puoli tuntia, isä kertoi. - Se voi tuntua pitkältä, mutta sitä se ei ole laisinkaan! Saamme täällä koneessa ruoat ja muut viihdykkeet.

• Ihanaa, sanoin innottomasti. - Sanokaahan, miksi me edes asuimme Saksassa?

Isä katsoi äitiini. - No, katsos, Elise.., isä mutisi ja katseli ympärilleen. - Meidän sukumme tuli sieltä. Ei sen kummempaa. Minun ollessani ikäisesi, Elise, kaikki oli vielä hyvin.

 

Laitoin kuulokkeet korvilleni, ja painoin napista radion päälle.

Silmäni alkoivat hipua hiljakseen kiinni. Minua väsytti. Pian silmäni painuivat kiinni.

 

Siitä tuli pitkä, ja levoton matka. Matka pois Saksasta.

 

Nukuin noin varttitunnin. Heräsin pistävään nälkään.

• Kuinka voit? Äiti kysyi nostaen katseensa minuun. - Minulla on täällä voileipäkeksejä ja tuoremehua...

• Aha, tiuskaisin ja laitoin käteni puuskaan. - Anna minun nyt, jooko, olla ihan rauhassa.