Osa 3: Ulkonäkö voi pettää

Heräsin ihanasta sammalsängystä keskeltä pientä majaa. Haukottelin, ja ajattelin voivani tottua tähän. Vuoteeni vieressä oli aamiainen. Pöydällä oli punainen omena, vettä ja juureksia. Mutta minulla ei jostain syystä ollut nälkä. Astuin majasta ulos, ja Kuningas asteli eteeni: ”Maistuiko aamupala?”. ”No, minulla ei oikeastaan ole nälkä, joten jätin sen väliin tällä kertaa.”
Kuninkaan henkivartija katsoi Kuninkaaseen hermostuneena. ”Voi, miksi ihmeessä? Haukkaa edes omenaa?” hän sanoi. Sanoin olevani pahoillani, mutta minulla oli Keliakia ja omena-allergisuus. Vartija hakkasi päätään seinään. Kuningas näytti vartijalleen punaista naamaa. Sitten vartija oli täysin hiljaa.

”Mitäs sanoisit, jos viettäisit aikaa Meri-nymfien kanssa? Ne ovat kauniita olentoja!”. ”Tietysti!” minä suostuin heti. Sitä ei olisi ikinä pitänyt tehdä. Vartija saattoi minut lammelle. Siellä uiskenteli meri-nymfi. Se tuli rantaan, ja otti minua kädestä. ”Sine viettä hauskee” vartija sanoi. Menin aivan lammenrantaan, ja nymfi veti minua veteen. Huolestuin, mutta ajattelin, ettei tuo nymfi voinut tehdä minulle mitään. Sitten menin sen kanssa uimaan. Kiertelimme joka kolkan, ja kun olimme aivan lammen keskellä, nymfi pysähtyi. Se osoitti kimmeltävää korua lammen pohjassa. ”Minä voin hakea sen sinulle”, minä ehdotin, ja nymfin suulle levisi iloinen ilme. Sukelsin pohjaan, ja kaappasin kultaisen kaulaketjun. Kun olin uimassa pinnalle takaisin, nymfi työnsi kädellään minut takaisin veden alle. Minulta oli happi lopussa, ja hätäännyin. Miksi nymfi ei päästänyt minua pois vedenpinnan alapuolelta? Minähän hain jo korun. Avasin jostain syystä suuni, ja kuplat nousivat pintaan. Nyt olin todellakin pyörtymässä. Juuri kun olin vajoamassa, nymfi veti kätensä pois, ja minä uin täyttä vauhtia rantaan. Halusin äkkiä pois meri-nymfin luota. Mikä kamala olio! Kun olin päässyt pois vedestä, juoksin täyttäpäätä kohti Kuninkaan sammalmökkiä. Juoksin suoraan sisään. Kuningas katseli minua kuin maailman seitsemättä ihmettä. ”M-mitä ihmettä sinä täällä teet? Meinaan, eikö sinun olisi pitänyt olla uimassa?”. ”En, tai no olin, mutta se hullu meri-nymfi oli hukuttaa minut lampeen!”.
Kuninkaan vartija toi sammalpyyhkeen minulle ja katsoi Kuningasta hätäisenä. ”Novos node” hän sanoi ja vartija nyökkäsi.
”No, olet näköjään jo kuiva” Kuningas toisteli 10 minuutin päästä. Nyökkäilin hämmentynyt ilme kasvoilla.
”Mitä jos me menisimme tällä kertaa pienelle kävelylle? Näyttäisin sinulle paikkoja, ja lisäksi kukaan ei voisi vahingoittaa sinua, kun minä olen vierelläsi” Kuningas Guterr kysyi. Mietin hetken. Totta tosiaan, voisin luottaa Kuninkaaseen, olihan hän huolehtinut minusta kun olin hädässä.. ”Tietenkin” myönnyin lopulta. Kuningas napsutti sormiaan kolme kertaa, ja vartija toi itsetehdyn eväskorin. Se oli pullollaan herkkuja, kuten esimerkiksi hedelmiä ja leivoksia. Kuningas oli ilmeisesti ymmärtänyt meidän menevän jonnekin eväsretkelle tai vastaavalle reissulle. En ajatellut mitään sellaista, mutta kävihän sekin. Turvallista se kuitenkin olisi. Siispä lähdimme oitis matkaan. Kävelimme yhä syvemmälle metsään. Kun ajattelin tarkemmin, ei metsä ollutkaan niin karmiva kuin olin viimeiltana ajatellut. Se oli oikeastaan ihan kaunis metsä. Valkovuokot kasvoivat jokaisessa kulmassa, ja männyt sekä viinimarjapuskat peittivät muun maailman maisemista. ”Emmekö jäisi tähän?” kysyin kun olimme Valkovuokkoniityn reunalla. ”Eh, eikö jatkettaisi vielä vähän matkaa?” Kuningas kysyi. Ihmettelin miksi hän ei halunnut jäädä kauniille niitylle. Sitten tulin toisiin aatoksiin. Ehkä tuolla jossain on vieläkin kauniimpi paikka..?

Pysähdyimme sitten jyrkänteelle. ”Eikö tässä olisi parempi?” Kuningas kysyi pirteänä. Katselin ankean autiota aukiota. ”Kaipa niin” minä huokaisin. – Olin odottanut kylläkin jotain muuta..
Kuningas asetti punavalkoisen viltin kalliolle. Autoin häntä lajittelemaan herkut. ”Viinerit valkoiselle lautaselle, suklaakeksit punaiselle..”
Istuimme siinä kesän lämmössä. Aurinko oli laskemassa.
”Miltä maistuu?” nuori Kuningas Guterr kysyi.
”Ihan hyvältä. Entä se?” kysyin. ”Maukkaalta. Voit saada palasen, jos haluat”. Ja minä sanoin ”Äh, en halua tunkeilla!”. ” Et sinä tunkeile, näitä mustikkakakkuja on leirillä monta kymmentä vielä. Ja olethan vieraani”.
”No, niin kai.” minä sanoin. ”Eli otat?” Guterr kysyi. ”Vaikka” vastasin.
Siinä samassa olin löytänyt sielunkumppanini. Ihanimman ihmisen. Hah, kuvittelette varmaan että olin myyty yhdestä leivonnaisesta, en todellakaan. Siellä tapahtui paljon muuta. Meidän viattomat huulemme yhtyivät. Se tuntui ikuisuudelta. Olisin voinut jatkaa sitä koko lopun elämäni, eihän minulla ollut muutakaan mistä välittää.
Guterr oli jumalallinen, nymfi. Ajatella, olin rakastanut taruolentoon. ”Ei, ei, näin ei pitänyt käydä” Guterr toisteli sen jälkeen. ”Mitä? Miksi ei?” minä kysyin. ”Ei, en voi” Guterr hätääntyi. Olin aivan silmät pyöreänä. Mitä Guterr oikein tarkoitti? Miten niin ”en voi”?
”Olen rikkonut, rikkonut lakia.. Olen pettänyt rouvan!”
Katsoin häntä kummeksuen. ”Rouvan? Kuka hän on?” minä kysyin. ”Ei, en voi kertoa” Guterr vastasi hysteerisesti. ”Kerro nyt” minä kinusin. Mutta ei Kuningas voinut. ”Sinun täytyy lähteä pois” Guterr viimein käski. ”Mitä? Miksi? Vastahan me asetuimme piknikille!”. Kuningas kertoi, että oli aikonut murhata minut.
”Miksi ihmeessä? Mitä pahaa minä muka olen sinulle tehnyt?” minä hermostuin. ”Rouva.. Rouvaa minä palvelen” Guterr mumisi.
”Mutta nyt lähdet kauas pois, etkä tule koskaan takaisin! Minä karkotan sinut tästä kylästä” Guterr huusi pää punaisena. Otin heiveröiset jalat alleni ja pistin juoksuksi.

Nyt oli mentävä jonnekin muualle. Jonnekin, ei todellakaan kotiin. Siellä odottaisi vain sätkyt ja kotiaresti. Kotona.. Isä on varmaan jo huolissaan. Mitähän siellä oikein tapahtuu? Onko isä alkanut syyttää Milenaa minun karkaamisestani? Tuskin. Tai toivottavasti…